Siirry suoraan sisältöön

Pursiravintola Loisto Vuohisaaressa

Pursiravintola Loisto on saaressa.

Haminan Pursiseuraan on aina olennaisena osana kuulunut ravintolatoiminta ja sitä on harjoitettu Pienessä Vuohisaaressa. Pursiravintola Loisto on paikka, johon pääse Tervasaaren laiturilta nopeasti veneellä. Se on hyvin ainutlaatuinen ja näyttävä paikka, jossa voi viettää syntymäpäiviä, valmistujaisia, kokouksia, merkkipäiviä tai jopa rippijuhlia. Tilat ovat sopivat 70 hengelle. Mielenkiintoiseksi paikan tekee se, että se oli suljettu klubi vuoteen 1963 asti. Silloin tiloihin eivät seuran ulkopuoliset päässeet kuin kutsuttuina.

Pursiravintola Loisto vaati talkootoimintaa

Anniskeluluvan tämä upea paikka sai 1910-luvun puolivälin paikkeilla. Kerhoravintolat kuuluivat samojen lakien ja asetusten alle kuin mitkä tahansa ravintolat. Kun kieltolaki astui voimaan vuonna 1919, se lopetti anniskelun myös paviljongissa. Tosin joidenkin pöytäkirjamerkintöjen pohjalta voitaneen tehdä sellaisia johtopäätöksiä, että täysin ilman juotavia tuostakaan ajasta ei selvitty. Kieltolaki päättyi aikanaan vuonna 1932. Sen jälkeen ajauduttiin kummalliseen tilanteeseen, koska saareen ei saatukaan anniskelulupaa.

Paviljongissa ei kuitenkaan jääty täysin tipattomaksi vaan sen tilalle kehitettiin melkoisen mielenkiintoinen ratkaisu. Vuosien 1932-35 aikana miespuolisilla jäsenillä oli ravintolasalissa oma kaappi, jossa oli alkoholijuomia. Siitäkin ajasta selvittiin ja yleisölle ravintola aukesi vuonna 1963. Toimintaa pyöritettiin ravintolanhoitajan toimesta, mutta varsinkaan 1970-80 luvuilla toiminta ei ollut kannattavaa ja kannattavana sitä pidettiin ainoastaan naistoimikunnan talkootoiminnalla. Taverna Tervanaru -ravintolan omistajat hoitivat ravintolaa vuoteen 2019 asti.

Talkootoiminnan hiipuminen

Talkootoiminta hiipui vuosien mittaan ja pursiseura tuli siihen tulokseen, että omasta ravintolatoiminnasta voi luopua. Tila vuokrattiin ulkopuoliselle yrittäjälle vuonna 1986. Toiminta pyöri vuoteen 2019 asti, mutta se päättyi siihen. Nyt tilaa voi vuokrata juhlatilana ja tarjoilut tilaisuuteen voi varata Pursiseuran yhteistyökumppaneilta. Paviljonki on upealla paikalla ja tilat ovat hyvät sekä käyttökelpoiset.

Avainsanat: