Valmiin matkailuauton ostaminen on kalliimpaa kuin sellaisen tuunaaminen itse. Sen vuoksi monet päättävät tehdä pakettiautostaan matkailuauton. Valinta tuunata pakettiautosta matkailuauto on sellainen, johon täytyy sitoutua täysin. Parhaimmillaan pakettiautosta tuunattuun matkailuautoon voi majoittua jopa yhdeksän ihmistä, joten se säästää huomattavasti matkakuluissa. Matkailuautolla pääsee myös reissaamaan sellaisiin paikkoihin, joissa ei ole hotelleita tai muita majoitusvaihtoehtoja. Matkailuauton voi ajaa vaikkapa kauniin järven rannalle.
Pakettiautosta matkailuauto säästää rahaa
Pakettiauton muuttaminen matkailuautoksi säästää rahaa myös verojen osalta. Matkailuautoille ei nimittäin ole asetettu autoveroa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että matkailuautoja ei voi käyttää korvaamaan tavallista henkilöautoa ja toisaalta matkailuautojen hinta on niin korkea, että kukaan ei hanki sellaista huvikseen. Myös matkailuautoksi tuunattu pakettiauto voi täyttää verohelpotuksen kriteerit.
Matkaaminen pakettiautossa on todella mukavaa, mutta joitakin pieniä yksityiskohtia tulee kuitenkin ottaa huomioon. Matkailuautoksi muutettu pakettiauto ei ole sama asia kuin asuntoauto, eikä siinä ole myöskään samoja ylellisyyksiä. Esimerkiksi pesumahdollisuuksia pakettiautossa ei ole. Jotkut ovat ratkaisseet tämän siten, että matkailuauton ulkopuolelle on asennettu ulkokäyttöön tarkoitettu suihku.
Hyödynnä kaikki tila
Koska pakettiauto ei ole koskaan yhtä tilava kuin oikea asuntoauto, tulee tila käyttää hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Yöpymispaikkojen ei missään nimessä tarvitse olla auton pituussuunnassa, vaan myös leveyssuuntaa voi hyödyntää. Näin autoon mahtuu useampia nukkumispaikkoja, jolloin myös yöpyjien määrää voidaan nostaa.